sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Breakfast in bed

Kotona meillä on ollut perinteenä, että synttärisankari saa aamiaisen sänkyyn ja yleensä mukana on joko kakkua tai croisant. Koska en asu enää kotona(enkä edes samassa kaupungissa), en päässyt antamaan isälle aamiaista, mutta olin hengessä mukana kortilla.
Osallistun tällä kortilla Paperilla-lehden korttihaasteeseen, jossa aiheena on kortti isälle/miehelle.

lauantai 22. marraskuuta 2014

Hääparille

Taas aika ottaa kiinni näissä postauksissa. Kortteja ja muita töitä on tullu tehtyä, mutta ei vaan saa aikaseksi laittaa niitä tänne. Nyt on menossa kova joulukorttirumba, mutta ne laitan tänne vasta lähempänä joulua, kun vähemmän jouluiset on ensin laitettu. Tämä kortti meni tädilleni Englantiin.

tiistai 11. marraskuuta 2014

Daddy's chocolate

Blogin puolella on ollu nyt vähä hiljasempaa, mutta oon mä silti jotain värkkäilyjä saanu aikaseksi. Katotaan jos saisin vihdoin ne tänneki pikkuhiljaa laitettua. Tämän suklaakortin tein isälle isänpäivälahjaksi. Inspiraationa käytin P*skarteluhaastetta, jossa aiheena on värit: vihreä, ruskea ja vaaleansininen.
Tekstin ideana oli se, että iskällä on aina jääkaapissa oma suklaalevy, josta se syö muutaman palan iltaisin. Isiä vaan ärsyttää, että muut käy sen suklaakätköllä. Kotona asuessa usein kuulu kysymys, kuka on syöny isin suklaata (kaikki perheenjäsenet tais syyllistyä siihen sillon tällön). Päätin siis tehdä kuoren, josta ihmiset vihdoin tajuais, ettei isin suklaaseen kosketa. :D

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

I refuse to sink

Taas ois journal -sivu tiedossa. Tästä sain idean Pinterestistä. Kun näin ton lauseen, oli pakko saada iteki käyttää sitä. Sopii niin hyvin tän hetkiseen olotilaan.
Käytin pohjan värittämiseen pastelliliituja, jotka hankin askartelukirppikseltä joku aika sitte. Meni vähä harmittavan pitkään ennen ku pääsin niitä kokeilemaan, mutta niin siinä näköjään käy ku on enemmänki ohjelmaa päivisin. Onneksi nyt alko syysloma, joten ehtii vähä enemmän värkkäillä.

lauantai 4. lokakuuta 2014

The Crow

Tässä väliin vähän synkempi Art Journal -sivu. Oon aikoja sitten leikannut miehen Inferno-lehdestä tälläsen korpin kuvan(In Flamesin Sounds of a Playground Fading -levyn kannen korppi). Vaikken sillon vielä bändiä kuunnellut, tuo kuva vaikutti minuun sen verran voimakkaasti, että otin sen talteen vaikkei minulla ollut sille mitään kunnon paikkaa. Leikkasin sillon vanhoista lehdistä kuvia, joilla päällystän vihkojen kansia ja tuo oli liian iso siihen, mutta silti se piti saada. En silloin vielä tehnyt edes kortteja, joista aloitin kunnolla tämän harrastuksen. Ehkä se olikin alun merkkejä orastavalle intohimolle askartelua kohtaan. Takaisin asiaan taas... Yhtenä päivänä aloin miettimään, mihin tuon korpin olen laittanut, koska siitä saisi kivan sivun art journaliin. Lopulta löysin sen ja heti päätyi käyttöön.
Maalasin taustan akryylimaaleilla tummanpuhuvaksi. Sen jälkeen liimasin korpin paikalleen ja sulautin sen maisemaan. Valitettavasti ei ollu mitään läpinäkyvää Decoupage-tyyppistä ainetta niin että reunat ei näkyis, mutta sai nyt kelvata kunnes löydän jonku ratkasun. Sen jälkeen lisäsin leimasimella höyheniä toiseen siipeen ja geelikynällä väritin kynnet verestä punaiseksi. Sitten enää hopeamaalia reunoihin kehystämään työtä ja tämä oli valmis. Tekstiä tämä ei mielestäni tarvinnut. Minulle kuva kertoo kaiken.

maanantai 29. syyskuuta 2014

Pullahiiri



Siskolla on kohta synttärit, joten korttiha sille piti tehdä(Jos Sonia satut lukemaan tätä, älä kato tätä ennen ku kortti on perillä. Haaste umpeutuu kohta, joten pakko julkasta etukäteen :)). Inspiraationa käytin P*skarteluhaasteen luonnosta:
 Tässä lopputulos:
Käytin tässä kortissa ekaa kertaa Pearl Pen:iä ja sen taitaa huomata. Helmet on vähä erikokosia, mutta tuopaha sitä persoonalisuutta taas ;)

lauantai 27. syyskuuta 2014

Princess



Today I'm sharing a layout for Scrap Around The World -challenge. They have an amazing mood board with lots of stuff to be inpired by.
 I had a difficult task to choose witch direction to go but finally I desided to use the colours, fairy tale theme and the swirls at the back of the books.
I was once on a walk near my parents' cottage and saw a polypore that looked just like a princess with the crown and all. I don't know if it's so obvious for others but I immediately noticed it.


lauantai 20. syyskuuta 2014

Kalenteri

En oo ihan niin paljo ehtiny tänne päivitellä, koska koulun alkamisen takia aikaa ei enää oo niin paljo värkkäilyyn. Viikonlopuista silti yritän mahdollisuuksien mukaan pyhittää edes yhden päivän askartelulle, että sais ees vähä lievitettyä vierotusoireita ja toteuttaa päässä pursuavia ideoita. Tällä kertaa käsittelyyn pääsi mun kalenteri.
Levitin tekstuuripastaa molempien kansin päälle ja taputtelin palettiveitsellä niin, että pinta jäi koholle. Kuivasin hiutenkuivaajalla ja levitin mustaa akryylimaalia meikkisienellä. Sitten vain sotkemaan Inka-Goldeilla kunnes kansi näyttää kivalta. Kirjaimet ja numerot on myös käsitelty Inka-Goldeilla.

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Make a wish...

Vielä ehdin yhteen P*skiksen juhlahaasteeseen osallistua. Eli tämä työ menee teippitarhan haasteeseen, jossa pyydetään käyttämään vähintään kolmea erilaista teippiä. Meni vähä vaikeeksi, koska mulla on neljää erilaista kuvioteippiä eikä mikään oikein sovi järkevästi yhteen. Päätin siis käyttää taas Pinterestistä napattua ideaa, jota käytin myös tässä työssä eli maalasin maalarinteipin akryyliväreillä työhön sopivaksi. Koko tuo oranssi tausta on siis maalarinteipillä päällystettyä paperia. Toinen teippi on tuo musta tekstiteippi, jota on revittynä viiruina. Kolmannella teipillä päällystin leimakuvan mekon eli teippi on läpinäkyvää, jossa on sydämiä.
Tämän art journal sivun viesti on, että unelmien eteen täytyy tehdä töitä. Toiveen esittäminen on ensimmäinen askel kohti unelmaa. Kun tietää mitä haluaa, voi alkaa kulkemaan sitä kohti.

lauantai 6. syyskuuta 2014

Suunnitteluvihko

Totesin kesän aikana, että uusia askarteluideoita tulee mieleen monesti myös silloin, kun niitä ei pääse toteuttamaan ja koska niitä ei kaikkia muista, kun pääsen askartelupöydän ääreen, päätin kirjoittaa ne ylös vihkoon.  Kirjoitan sinne kaikki skräppisivuideat ja tarinahahmotelmat, tekniikkaideat, haasteet,... mitä ikinä tulee mieleen askarteluun liittyen. Sitä jonkin aikaa kirjoittaessani totesin sen tarvivan hienommat kannet, joten aloin tuumasta toimeen.
Tällaisen sain aikaiseksi:
Edestä
Takaa
Kellot tein kohopastalla sapluunan läpi, lisäsin aaltopahvia muutamaan kohtaan ja maalasin päältä mustalla akryylimaalilla. Sen jälkeen käsittelin koholle jääneet alueet kuparin ja turkoosin värisellä Inka gold -vahalla (mun uus suosikki tuote. Haluan käyttää niitä nyt ihan kaikkeen :D ) Käsittelin Inka goldeilla myös puiset kirjaimet ja liimasin ne kiinni etukanteen. Päälle vielä punasta juuttikangasta ja muutama metallirengas ja kannet olivat valmiit.

maanantai 1. syyskuuta 2014

You can do it

Mulla alkaa koulu huomenna. Ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen oon täysiaikainen opiskelija. Oon aika hyvin onnistunu olemaan ajattelematta asiaa, mutta sitte tuli viikonloppu ja tajusin että se ihan oikeesti tapahtuu nyt. Lievästi sanottuna pelottaa, miten pärjään. Päätin siis, että tää on paras mahdollinen hetki alottaa art journalin pitäminen. Oon jo jonkin aikaa miettiny sen alottamista. Saisin purettua ajatuksia ja tunteita itelle luontaisella tavalla. Ei mulla vielä oo mitään, mihin näitä sivuja työnnän, mutta eiköhä seki tässä valmistu ajan kanssa. Tein siis itselle tsemppisivun, joka muistuttaa mua että selviän kyllä
Käytin tässä itseasiassa pariaki uutta tekniikkaa. Taustan tein akryylimaaleilla töpöttämällä eri värejä paperiin meikkisienellä niin pitkään, että olin tyytyväinen lopputulokseen.

Lintu on embossattu. Mulla on jo pitkään pyöriny nurkissa yks kohojauhepurkki ja oon miettiny, mitä ihmettä sille teen ku ei mulla oo kuumailmapuhallinta. Tänään sitte muistelin jonku joskus kirjottaneen blogissaan käyttäneensä leivänpaahdinta jauheen sulattamiseen. Niinpä siis päätin kokeilla tätä tekniikkaa. Laitoin leivänpaahtimen päälle ja pitelin testipalaa sen yläpuolella välillä tarkastaen, ettei mikään vaan ala palamaan. Ihmeekseni totesin, että kohojauhe tosiaan suli. Nyt mulla on siis patenttiratkaisu embossaukseen :D

Seuraavan idean nappasin Pinterestistä eli reunat on maalarinteippiä, jonka päälle oon maalannu akryyliväreillä ja Inka Gold -vahalla.

 Anskin blogi täyttää 6 vuotta ja synttäriviikon kunniaksi, siellä on kasapäin haasteita ja arvontoja. Jos värjätty maalarinteippi kelpaa, osallistun Teippitarhan haasteeseen, jossa pyydetään käyttämään teippiä.

sunnuntai 31. elokuuta 2014

Suoraan korttipohjalle

Tässä on taas yks kortti P*skarteluhaasteen 5-vuotishaasteisiin. Tämä on siis Heidin korttipajan haasteeseen, jossa pyydetään, että kaikki tehdään rohkeasti korttipohjalle.
Tämä kuulosti alkuun helpolta tehtävältä, mutta ei se sitä sitten ollutkaan... ainakaan mulle. Mitään ei voi peittää eikä sommitella jälkeenpäin. Jos tulee virhe, se näkyy heti. Mulla meniki muutama versio roskiin ennen kuin sain tämän aikaseksi.

torstai 28. elokuuta 2014

Love





Kirjotan taas englanniksi, koska osallistun kansainvälisiin haasteisiin.

This time I have a layout of me and my fiancé when we got engaged. I really put a lot of effort in this one. It took me two weeks to get this ready... I think that's my new record :D. I had to plan this a lot so that it would look right, as this was my first time making so complicated background. Also drying the layout between each layer took time, as I don't have the dryer thing(don't know the english name). But I have to say that I enjoyed every minute making this.
 Here I have some closeups:
 I'll take part in Scrap Around The World where they have this wonderful mood board as an inspiration. I got inspired by the mint colour, roses in the shoe and the white lace dress.
I'll also take part in Once Upon A... Sketch. where they are asking a layout of the men in our lives and to follow this sketch:
The journaling is behind the layout.

The third challenge I'll take part is The Mixed Media Monthly Challenge where they are asking to use stencils and modeling paste. I have used them on my background(the writing and diamonds).

torstai 21. elokuuta 2014

Enjoy the little things

P*skarteluhaaste täytti viisi vuotta ja sen kunniaksi haasteita onkin sitten ihan kunnolla tarjolla. Päätin aloittaa ensimmäisestä eli Dekoretten haasteesta, jossa pyydetään turkoosia ja vähintään kolmea erilaista koristetta. Turkoosi taitaa olla aika selvä. Koristeita on juurikin ne kolme: kukat, nyöriä ja pienet mosaiikkipalat.
Tämä työ oli itseasiassa alkuun "terapiasivu" eli kirjotin valkoiselle pohjalle kaikki sillä hetkellä ahistavat asiat. Kun kaikki oli ylhäällä - tai no tila loppu kesken - aloin sotkemaan. Peitin koko sivun mustalla, kullalla ja hopealla. Jonkin aikaa sotkettuani olo helpotti ja sain pohjasta kivan sivuidean, jota varten maalasin pohjan mustaksi ja aloitin alusta. Kun sivu oli valmis, ahdistuksesta ei ollut tietoakaan.

Sivu kertoo kaikista pikku asioista, jotka saa mut iloseksi. Yleensä mulla on tapana bongata sydämiä kaikkialta ja tällä kertaa suihkuhuoneen lattialla oli hymiö. Jostain syystä innostun tällasista jutuista aina tosi paljon ja se on aina kuvaamisen arvoinen hetki.

Tässä pari lähikuvaa vielä:


tiistai 19. elokuuta 2014

3 -vuotiaalle

Pienen tauon jälkeen ois taas aika osallistua P*skarteluhaasteeseen, jossa aiheena on matkailu. Tein tämän kortin siskonpojalleni, joka täytti kolme vuotta.
 Lentokonehan liittyy matkailuun, joten toivottavasti tämä kelpaa.

Tein pojalle vielä toisenkin kortin tilauksesta, joten laitetaan se tähän nyt samalla:
Tausta on tehty sutien isolla seinienmaalauspensselillä, niin että siinä on vain todella vähän akryylimaalia kerrallaan, jolloin maalin loppuessa jälki on epätasaisempaa.

maanantai 18. elokuuta 2014

Tähtisumua

Minulla ja miehelläni on tänään vuosipäivä, joten sen kunniaksihan oli taas kortin vuoro. Tämä kortti jatkaa samaa sarjaa tämän kortin kanssa eli se on tulkinta puolisoni kuunteleman bändin levyn kannesta. Tällä kertaa tein tulkinnan tästä:

En osaa ihan noin hienoja taustoja vielä tehdä. Tein taustan siis jo 2-3 kuukautta sitte, kun vasta ihan alottelin näillä mömmöillä sotkemista ja jälkeenpäin ajateltuna ois ehkä pitäny tehdä se nyt uusiksi kun taidot on vähä parantuneet, mutta puoliso oli tyytyväinen eli ehkä munki pitäis olla.
Kiekurat ja tausta tosiaan pyöri nurkissa jonki aikaa, koska en saanu aikaseksi tehdä sitä valmiiksi ja kun nyt tänään sen vihdoin päätin koota, kiekurat piti tehdä uudestaan, koska ne hukkui johonki muutossa. Sehä oliki aikamoisen työn ja tuskan takana, kun ei omista stanssauskonetta. Piirsin ne siis sapluunan läpi ja sen jälkeen saksilla irti vaan. Leikkasin muutamat erilaiset kiekuraparit, että vois kokeilla mikä ois paras ja sen jälkeen oliki sormet kipeet, mutta sainpaha niitä myös muutamat varastoon toisia projekteja varten. Ensin oli tarkotus laittaa ne jotenki vaan symmetrisesti, mutta kun niitä hetken pyörittelin, niistä tulikin sydän eli se päätyi myös korttiin.

torstai 14. elokuuta 2014

Lintunen

Tässä ois välillä taas kortteja eli siskolle tein syntymäpäivän kunniaksi tällasen:

maanantai 11. elokuuta 2014

Alone time

Pitkästä aikaa taas pääsen tänne bloginkin puolelle. Muutimme reilu viikko sitten Rovaniemelle ja nyt alkaa olemaan kämppä pikkuhiljaa järjestyksessä ja nettiyhteyskin saatiin viikon tauon jälkeen toimimaan.

Tämän sivun tein jo vähän aikaa sitten ja oli tarkoitus osallistua tällä Challenge YOUrself -blogin haasteeseen, mutta koska en heti tätä blogiin laittanut vaan luotin ehtiväni täällä uudessa kämpässä, myöhästyin haasteesta.
 Sivu kertoo siitä, kuinka voisin kuluttaa pitkiäkin aikoja veden äärellä joko ajatellen kaikkea maan ja taivaan välillä tai sitten vain tuijottaen veteen kuunnellen siitä lähteviä ääniä.

sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Butterflies

Näin yhtä kaveriani maanantaina askartelun merkeissä ja tein silloin paljon pohjakokeiluja. Muut kokeilutkin varmasti päätyvät joskus kortteihin tai skräppisivuihin, mutta tästä tein heti kortin ystävälleni synttäreiden kunniaksi.

Olen nyt löytänyt monia mahtavia haasteblogeja ja yksi niistä on The Mixed Media Monthly Challenge. Tässä kuussa pyydetään hyödyntämään tavaroita, joita löytyy ympäri kotia.

I have found many wonderful challenge blogs and one of them is The Mixed Media Monthly Challenge. This month they are asking to use stuff you can find around the house.
Tein kammalla siksak-kuviota gessoon ja taittelin vanhan kirjan sivuista origami-perhosia, jotka varjäsin musteilla. Sininen pahvi kehyksissä on pakkauspahvia.

I painted the background with thick layer of gesso and made the zigzag pattern with a comb. The butterflies are made of old book pages. I got the blue paperboard in the frame from a packaging.

maanantai 21. heinäkuuta 2014

Kaunis kesäpäivä



Paperilla-lehden blogissa on menossa haaste, jossa oli muutama erilainen luonnos tarjolla. Luonnokset olivat hienoja ja meinasi olla ongelmana päättää, mitä niistä haluan käyttää. Varmasti tulen kokeilemaan niitä muitakin, mutta haasteeseen osallistun nyt tätä luonnosta mukaillen. Täällä päin Suomea oli viime viikolla aika sateista, joten piristin kesäpäiviäni tekemällä oikein kesäisen ja pirteän leiskan:

tiistai 15. heinäkuuta 2014

That Feeling

Tein tämän sivun kansainväliseen haasteeseen, joten kirjotan tän tekstin nyt englanniksi.


I found Scrap Around The World challenge blog a while ago and I can't help wondering how beautiful all the layouts there are. I'm just a beginner in making layouts but I wanted to try this challenge cause the mood board is so inspirational. 
I got inspired by the blue sky and the sand in the bottle. My layout tells about my love towards the sea.
And here's one close up

sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Huipulla

Tiukoille meni, mutta ehdinpäs osallistua vielä P*skishaasteeseen ennen reissuun lähtöä. Aiheena on tällä kertaa vähän isompi bingoruudukko, josta valitsin rivin: vihreä, tähti, enemmän kuin 6 koristetta ja jokeri. Jokerina vois olla vaikka gesso. Muut elementit taitaakin löytyä helposti, mutta koristeina on vihreitä tarratimantteja kymmenen(jos nyt kuvasta oikein laskin) ja lisäksi vielä klemmari kuvan päällä ja tekstin vieressä oleva haaraniitti. Eli pitäisi olla tarpeeksi koristeita.
Ensin levitin gesson taustaan kuvan ja tekstin alueelle. Sen jälkeen sekotin kohopastaan vihreää maalia ja levitin sitä tähtisabluunan läpi. Sitten vielä roiskeita ohennetulla gessolla ja tausta oli valmis. Kirjaimet on vaneria. Joka toisen maalasin gessolla ja loppuihin suihkutin vihreää mistiä.

Tässä vielä lähikuva:
Pitää näköjään opetella vielä rajaamaan kuva neliöksi, ettei näkyis liikaa tuota ylimäärästä neliönmallisissa töissä ja ettei kuva mee yli tekstialueen. Yritän opetella sen kunhan tuun reissusta noin viikon kuluttua, mutta vinkkejä otetaan mielellään vastaan :)

tiistai 1. heinäkuuta 2014

I am

Ollu taas vähä taukoa blogin puolella muuton takia. Vielä kuukauden päästä muutetaan uudestaan ja tällä kertaa uudelle paikkakunnalle, mutta on tässä nyt vähä aikaa taas rauhottua ja värkkäillä jotain.

Tässä ois mun ensimmäinen mixed media -taulu:
Maalasin pohjan akryylimaaleilla. Sen jälkeen kastoin kuplamuovin gessoon ja painelin pohjaan kuviot ja sitten vielä lisää kuvioita painelemalla gessottua narua pohjaa vasten. Tekstin kirjoitin itse ja suihkutin päälle mistiä. Ympärille lisäsin paljon kohopastaa, johon olin sekoittanut sinistä ja keltaista akryylimaalia ja tein palettiveitsellä vähän tekstuuria. Sitten pari läikkää lisää muuallekin taustaan. Ensin ajatelin työn olevan valmis, mutta kun sitä pari päivää katselin, tuntui että jotain puuttui ja tekstuurikaan ei tuntunut erottuvan tarpeeksi.

Käsittelin tekstuuripintaa ruskealla musteella niin, että tekstuuri erottuisi paremmin ja se ei näyttäisi liian tasaväriseltä. Sitten sattui vahinko. Päätin lisätä vähän mustaa mistiä, mutta sitä tulikin liikaa väärään kohtaan. Ois ehkä pitänyt harjoitella johonki muualle ensin, koska en vielä oo noihin misteihin tutustunu kunnolla. Yritin pelastaa tilanteen lisäämällä lisää läikkiä, mutta myös kolmas läikkä meni ihan väärään kohtaan. Päätin siis lisätä tuon helmipolun kolmannen läikän päälle ja pelastin työtä nyt ainaki vähän.

Jälkeenpäin ajateltuna oisin tehnyt monen asian toisin, mutta eihän sitä heti voi kaikkea osata.

perjantai 20. kesäkuuta 2014

Ensimmäinen skräppityö




Askartelu on jäänyt viime aikoina vähäiseksi muuttokiireiden takia ja se vähä aika, mitä minulla on ollut, on mennyt skräppäilyn ja uusien tekniikoiden opetteluun. Hankin nimittäin vihdoin gessoa, suihkeita ja muita uusia välineitä. Tämänkin työn pohja on itse asiassa alunperin kokeilu, joka olikin sen verran onnistunut, että päätin hyödyntää sitä.
Tausta on väritetty akvarelliväreillä. Sen jälkeen roiskin akryylimaalia taustaan ja vedin keskelle kohopastalla rannun. Lopuksi lisäsin kuvan, koristeet ja tekstin ja ensimmäinen skräppisivuni oli valmis. Isompi pohja vaatii vähän totuttelua, mutta eiköhän tää ala harjottelemalla sujumaan.
Pohja on vähän käppyräinen akvarellivärien takia, eikä se oikein halunnut paljoa suoristua painojen alla, mutta ei anneta sen häiritä :)

Osallistun työlläni P*skarteluhaasteeseen, jossa aiheena on perhoset.